Päiväys 14.4.2010
JOONAS SILLANPÄÄN LAUSUMIEN JOHDOSTA
Joonas Sillanpää on äskettäin kommentoinut blogikirjoitustani, jossa arvostelin hänen huomioitaan vuosikymmenten takaisesta väitöskirjatyöstäni ”Piirteitä työväenluokan asemasta kapitalismissa”(1977). Hän toteaa vastineestani kohteliaaseen tapaansa, että arviossani ”ummehtunut stalinismi lemuaa yhä”. Hänen väitteensä on sikäli omituinen, että tuossa väitöskirjatyössäni en ole maininnut Stalinia enkä stalinismia kertaakaan, enkä käyttänyt lähteissäni ainoatakaan Stalinin teosta tai kirjoitusta.
Joonas Sillanpää, joka siis aiemmassa ”Kirjahylly”- arviossaan syytti minua täydellisestä lähdekritiikin puuttumisesta, väittääkin nyt ainakin epäsuorasti väitöskirjatyöhöni sisältyvän sellaisia lähteitä (Stalin), joita siellä ei ole. Muutenhan hän ei voi perustella stalinismi- väitteitään, koska hänen lähtökohtansa oli juuri väitöskirjatyöni arvostelu, eikä muuta.
Stalinismi-nimikkeen aiheeton liittäminen toisen henkilön nimen yhteyteen on siinä määrin vakava syytös, että se oikeuttaa ja suorastaan vaatii kysymään mikä sitten on esittäjän oma ideologinen tausta. Yleensä stalinismi–syytteen esittäminen tulee toiselta poliittiselta äärilaidalta. Onkin perusteltua kysyä, onko Joonas Sillanpää itse tietäen tai tietämättään kallellaan esim. fascismin ideologian suuntaan, jolle on tyypillistä vihan kylväminen kansalaista tai kansalaisryhmää vastaan.
Mielenkiintoista on, että kun aikoinaan 60- ja 70-luvuilla valmistelin sosiaalipoliittista lisensiaatti- ja sittemmin väitöskirjatyötäni, niin minua arvosteltiin määrätyillä tahoilla (mm. J.P.Roos) ”reformistisista” näkemyksistä, siis riittävän luokkakantaisuuden puuttumisesta. Nyt tämä Joonas tyrmää nuo etäiset arvostelijani herjaamalla minua stalinismista. Sillanpäälle vastaan, että tutkimukseni olivat luonteeltaan sosiaalipoliittisia, eikä niiden puitteisiin Stalin ja stalinismi yksinkertaisesti mahtuneet enkä minä niitä sinne päästänytkään. Laajemminkaan ottaen en ole koskaan hyväksynyt enkä hyväksy stalinistista hallitsemiskäytäntöä missään muodossaan.
Sosiaalipoliittisiin näkemyksiini aikoinaan jossakin määrin liittyneen reformismi-kritiikin ymmärrän sitä taustaa vasten, että esitin sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvapolitiikan keskeiseksi luokkataistelun alueeksi, jossa työväenluokka uudistusten myötä valloittaa pääomalta yhä uusia sillanpääasemia, mikä puolestaan valmistelee siirtymistä kohti korkeampaa, työväenluokan ja sen liittolaisten hallitsemaa yhteiskuntamuotoa, sosialismia. Vastakritiikki piti näkemystäni ilmeisesti liian idealistisena, mutta itse olen edelleen tuolla kannalla – tietenkin myöntäen nyt niin kuin aiemminkin luokkataistelun voimakkaan kärjistymisen kapitalismin syvenevien kriisien myötä.
Presidentti Obaman johdolla Yhdysvalloissa juuri hyväksytty terveydenhuoltouudistus, jonka myötä pakollinen sairausvakuutus ulotetaan yli 30 miljoonaa uutta edunsaajaa koskevaksi, on eräs esimerkki uuden sillanpääaseman saavuttamisesta, ja konservatiivien raivo uudistusta kohtaan kertoo osaltaan, mistä on kysymys. Meillä Suomessa parhaillaan jatkuvat lakkotaistelut (joille satamalakko viitoitti tietä) kertovat siitä, että palkansaajat kamppailevat taloudellisen kriisin oloissa saavutetuista eduista kaikin voimin.
Jokainen Joonas joutuu myöntämään, että (aiheellisestakin kritiikistä huolimatta) ammattiyhdistysliike on mahtava voimatekijä suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunta pysähtyy, jos ay-liike pakon edessä niin haluaa. Joonas Sillanpää, pysähdy sinäkin hetkeksi. Minä olen toiminut aikoinani ay-toimihenkilönä Metallityöväen Liittoa myöten. Ei siellä Stalinista eikä stalinismista ennätetty demareiden ja kansandemokraattien kesken puhua yhtään mitään. Työläisten palkat, sosiaaliturva ja työsuojelu veivät kaiken ajan.
Sillanpää väittää uusimmassa herjakommentissaan, että väitöskirjani ”on kirjoitettu yksisilmäisen totalitaristisesti” (?) ja että pidän sosialistisena ihanteenani nimenomaan Neuvostoliittoa ja sen ”satelliitteja”. En ymmärrä mitä suomenkielen opettaja Joonas Sillanpää tarkoittaa ”totalitaristisella kirjoittamisella”. Viime keväänä osallistuin aikuislukiossa italian kielen yo-kirjoitukseen ja tänä keväänä (2010) venäjän kielen vastaavaan kirjoitukseen, eikä minua siellä syytetty totalitaristisesta kirjoittamisesta. Päinvastoin venäjästä pitäisi ennakkotietojen mukaan olla tulossa ihan kelpo arvosana.
Mutta ehkä siinä koulussa tai opinahjossa, jossa Joonas opettaa suomen kieltä, oppilaat ovat erityistarkkailussa totalitarismin (varmaankin sosialismin ja yleensä työväenliikkeen) ruttoa vastaan. Lohduttaisin Joonaksen oppilas-parkoja sillä, että jos heidän ainekirjoituksiaan on luonnehdittu sonnaksi ja lannaksi, ”joka lemuaa”, he eivät ole ahdistuksessaan yksin. Rohkaisisin noita oppilaita määrättyyn kritiikin kritiikkiin, ja jopa lievään härskiyteen tuollaisia sanavalintoja viljelevää suomenkielen opettajaa kohtaan. Jos hän valittaa, että sonta lemuaa, niin kysykää häneltä, missä hän on haisematonta sontaa tavannut.
No se siitä. En tunnista väitöskirjani tuntomerkeiksi Sillanpään väitteitä, että pitäisin tai olisin pitänyt neuvostososialismia jotenkin lopullisena ihanteenani ! Tuollaisten heittojen jälkeen joudun kysymään, onko Sillanpää todellisuudessa edes lukenut koko väitöskirjaani. Väitöskirjatyöni lähtee liikkeelle teollisen vallankumouksen ajoista tarkastellen porvarillisen taloustieteen suurimpien edustajien (Ad. Smith, D. Ricardo jne.) käsityksiä sosiaalisesta turvattomuudesta. Sen jälkeen etenen Marxin arvioon tuosta samasta aiheesta ja päädyn arviooni nykyisten yhteiskuntaluokkien roolista sosiaalipolitiikkaa toteuttavina subjekteina. Neuvostoliitosta ja neuvostososialismista kirjoitan loppujen lopuksi hyvin vähän.
Sillanpään väitteeseen, että neuvostososialismi merkitsisi minulle jonkinlaista ihanteellisen sosialismin muotoa, minä vastaan, että pitkälle kehittyneessä kapitalismissa toteutettava ja toteutuva sosialismi kelpaa minulle oikein hyvin. Marxin näkemyshän perustuu analyysiin kapitalismin sisäisestä olemuksesta, joka pisimmilleen kehittyessään johtaa niin suuriin sisäisiin ristiriitoihin tuotantovoimien ja omistussuhteiden välillä, että ne pakottavat siirtymään uuteen (sosialistiseen) talousjärjestelmään. Ja puolestaan ”Taloudellisen perustan muuttuessa mullistuu koko valtaisa päällysrakenne hitaammin tai nopeammin” (Marx, Kansantaloustieteen arvostelua, suom.1970, s. 17).
Vaikka työväenliikkeessä tuomitsemme stalinismin, tämä ei tarkoita, että tuomitsisimme Neuvostoliiton ja tähänastisen reaalisosialismin kaikilta osiltaan tai jopa niiden olemassaolon. Neuvostoliitto saavutti olemassaolonsa aikana suuria taloudellisia ja poliittisia menestyksiä suurimpana tuloksena natsi –Saksan sotilaallinen kukistaminen.
Sosialismi on vielä toistaiseksi toteutunut (monessa suhteessa vajavaisena ja puutteellisena) lähinnä kehitysmaatasolta ylöspäin pyrkien. Lenin totesi Venäjän kokemukseen viitaten, että vallankumouksen aloittaminen oli Venäjällä helpompaa kuin Lännessä, mutta sosialismin jatkaminen Venäjällä tulisi olemaan vaikeampaa. Sen sijaan sosialismin aloittaminen on Lännessä vaikeampaa, mutta sen jatkaminen tulee olemaan helpompaa.
Juuri Neuvostoliiton kokemus osoittaa kuinka vaikeaa sosialismin jatkaminen on alikehittyneen talouden pohjalta ja vihamielisen kapitalistisen maailman ympäröimänä. Lännen esimerkki puolestaan, jossa ainoakaan maa ei vielä toistaiseksi ole siirtynyt sosialismiin, kertoo sosialismin aloittamisen vaikeudesta olosuhteissa, joissa hallitseva luokka on luonut tehokkaan hallitsemisjärjestelmän sekä monimutkaisen ja pitkitetyn neuvottelumekanismin lakkojen, työnseisausten ja muiden työntekijöiden protestien varalta.
Sosialismi saapuu maapallolle prosessin omaisesti vastaavalla tavalla kuin porvaristo aikoinaan otti vallan aatelistolta eri maissa jopa vuosisatojen kuluessa. Olen joissakin kirjoituksissani luonnehtinut tuota prosessia siten, että Pariisin Kommuuni (v.1871) (jota Marx ja Engels luonnehtivat maailman ensimmäiseksi työväenluokan valtioksi) kesti porvariston aseellisen hyökkäyksen edessä noin 70 päivää. 50 vuotta myöhemmin syntynyt Neuvostoliitto kesti monenlaisten hyökkäysten keskellä - ei 70 päivää, vaan 70 vuotta. Samalla syntyi tavallaan kokonaan uusien sosialististen maiden leiri. Kiinan kansantasavalta on äskettäin saavuttanut 60 vuoden iän. Varsinainen Marxin ennakoima yhteiskunnallinen tilanne syntyy kuitenkin silloin kun sosialistisen ratkaisun vaatimus ulotetaan koskemaan myös pitkälle kehittyneen kapitalismin vyöhykettä.
Luetellessaan sosialistisia maita, joissa ”työväenluokka on kurjistunut” (Bulgaria, Jugoslavia, Kuuba, Vietnam) Joonas Sillanpää unohtaa jostain syystä mainita vastakkaisena esimerkkinä Kiinan kansantasavallan. On melkoinen ”unohdus” jättää huomioimatta jättiläisvaltio, jota johtaa Kommunistinen puolue. Vaikka Kiinaan liittyy suuria ja suorastaan valtavia ongelmia, on kuitenkin pidettävä maailmanhistoriallisena saavutuksena sitä, että 1.3 miljardin asukkaan maa on onnistuttu kohottamaan ylös ainakin välittömän nälänhädän piiristä.
Joonas Sillanpää leimasi väitöskirjani sisällön ”päättömiksi päätelmiksi ja ideologian hämärtämäksi logiikaksi”.ja saman hän tietenkin tekee edellä kirjoittamani tekstin suhteen. Mutta entäpä jos ”päättömät päätelmät” heijastavat ja analysoivat päätöntä käytäntöä? Hyvin monet ihmiset ovat jo melko pitkään kyselleet, onko tässä ”markkinataloudessa” enää mitään järkeä eli onko tässä enää päätä tai häntää.
Marx ennakoi Pääoman kolmannessa kirjassa, että kapitalismi synnyttää reaalitaloudesta irtoavan fiktiivisen eli kuvitteellisen talouden ja että tämä vaihe luo ”kokonaisen huijausten ja petosten järjestelmän grynderitoiminnan, osakeannin ja osakekaupan alalla”. Näistä huijauksista ja petoksista on viime vuosina saatu markkinataloudessa ”nauttia” yllin kyllin. Näiden huijausten yksilötason ennätyksen taisi tehdä yksi Wall Streetin arvostetuimmista yritysjohtajista, Bernard Madoff, joka istuu loputtoman pitkää vankilatuomiota 50 miljardin dollarin (37 miljardin euron ) pyramidihuijauksesta.
Juuri tätä kirjoittaessa (huhtikuu 2010) tiedotusvälineet kertovat, että euromaiden ryhmä on päättänyt myöntää Kreikalle 30 miljardin euron lainan maan valtaisan velkataakan huojentamiseksi. Mieleen tulee, että Madoffin tekemän huijauksen arvolla olisi voitu enemmän kuin kattaa euromaiden lainaosuus. Mutta olisiko siinäkään ollut mitään järkeä? Nythän nimittäin huijausten ja petosten suorittaminen on siirtynyt yksilö- ja yritystasolta valtioiden tasolle. Kreikan nykyisen talousahdingon on todettu olleen ratkaisevasti seurausta siitä, että maan ylin johto oli pitkään esittänyt EU-komissiolle Kreikan talouskehityksen paljon todellista myönteisempänä, vääristeltyinä tilastoina. Nyt Suomen valtiokin osallistuu huijareiden pelastustalkoisiin 550 miljoonalla eurolla.
Huijareiden suuntaan riittää siis rahaa samanaikaisesti kun Vanhasen-Kataisen hallitus suunnittelee eläkeiän kohottamista ja eläkeleikkauksia. Näitä leikkauksia sisältyy jo nykyiseenkin lakiin vähintäänkin kiitettävästi. Siellä on mm. sellainen asia kuin elinaikakerroin. Se on alkanut purra vuoden 2010 alusta ensimmäiseksi uhriksi joutuneeseen eli vuonna 1948 syntyneiden alkaviin eläkkeisiin yhden prosentin alenemalla. Kerroin syö sitten vuosi vuodelta yhä nuorempien ikäluokkien eläkkeitä yhä enemmän niin että vuonna 1980 syntyneiden alkavista eläkkeistä otetaan heti kättelyssä pois 17 prosenttia eläkkeen määrästä.
Vuonna 1981 syntyneenä Joonas Sillanpää pääsee aikoinaan nauttimaan tästä alenemasta. Jos hän pitää tätä asiaa uskomattomana ( hänhän pitää minun näkemyksiäni sontana jne.), hän voi varmistaa asian Eläketurvakeskuksesta. Sieltä lohdutetaan häntä todennäköisesti toteamuksella, että hän voi korvata aleneman tekemällä lisätyötä 25 kuukautta eli runsaat kaksi vuotta sen päälle kun on saavuttanut eläkeiän. Kuulostaa jotenkin laillistetulta pakkotyömenettelyltä.
Joonas on ilmeisesti onnellisen tietämätön tästä asiasta tai sitten hän on rajaton optimisti, sillä hän kirjoittaa minua mollaavassa ”kirjahylly”-blogissaan: ”Jos vaihtoehtoisena sosiaalipolitiikkana on vankileirien saaristo, ovat kapitalismin kahleet mukavammat. Ainakin minun mielestä.”
Miten lienee muiden mielestä. Kyllä melko lailla korviaan myöten täytyy olla kapitalismiin rakastunut ennen kuin noita kahleita mukaviksi luonnehtii. Onko siinä mitään järkeä, että korviaan myöten veloissa olevat EU:n jäsenmaat alkavat taata ja maksaa toinen toistensa velkoja ja lainoja? Siinähän menevät sekaisin EU-kansalaisten rahat ja lompakot. Kuka lopulta enää ottaa selville kuka on velkaa kenellekin ja kenen rahat kuuluvat milloinkin kenellekin. Rooman valtakunnan nousu ja tuho!
Minun täytyy myöntää, että määrätty huolestuneisuus valtaa mielen kun nykynuorison tilannetta arvio. Ja pessimismi tahtoo syventyä kun alle kolmikymppisen Joonaksen meikäläiseen yli 70-kymppiseen eläkeläiseen kohdistuvia aggressioita ja sontasyytöksiä kuuntelee.
Nuorisotyöttömyys on EU-maissa järjestään yli 20 prosenttia, kasvava eläkeläisjoukko muodostaa pahenevan huoltosuhteen ja on itsekin yhä uusien eläkeleikkausten kohteena, Työelämä uuvuttaa yhä useampia, työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien nuorten työntekijöiden määrä on ainakin Suomessa ollut jyrkässä nousussa. EU:n jäsenmaista jo lähes kolmannes taitaa olla ns. mätiä omenia, joiden julkisen talouden alijäämäsuhde on katastrofaalisen korkea. Kaikki jäsenmaat ovat korviaan myöten veloissa. Suomi joutuu tänä vuonna lainaamaan rahoitusmarkkinoilta noin 30 miljardia euroa, valtionvelan määrä on nyt noin 63 miljardia. Suomikin on vaarassa pudota alaspäin luottoluokituksessa, vaikka on vielä luottoluokituksessa kuulemma EU:n kärkimaita. Millaisessahan tilassa ne muut jäsenmaat ovat?
Elleivät asiat muutu nuoremmilla ja vanhemmilla ikäluokilla riittää järjetöntä velanmaksua niin kauas kuin silmä siintää. Onko elämän tarkoitus elää velaksi? Globalisaation seurauksena maapallo kiertää yksinäistä rataansa avaruudessa velaksi.
On alettu puhua, onko kyseessä enää hyvinvointivaltio. Akateemisen saivartelun sijaan haluaisin sanoa, että kyseessä on tervanvetäjien yhteiskunta. Yksilöillä, kunnilla ja valtioilla on velkaa kuin entisajan tervanvetäjillä.
Perustuslaillisten Timo Soini esitti Kreikan pudottamista EU:n ulkopuolelle. Entä jos Kreikka tai jokin muu EU-maa valitsee uuden tien? Jos ne vaativat pankkien ottamista yhteiskunnan valvontaan ja omistukseen sekä yritysjohtajien kohtuuttomien palkitsemisjärjestelmien purkamista. Entä jos kansan enemmistö työväenliikkeen johdolla kieltäytyy jatkuvasta vyön kiristämisestä ja ulkopuolisesta kiristyksestä, jatkuvasta velkojen maksamisesta? Eurooppalaisella työväenliikkeellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin asettua tukemaan Kreikan ja muiden vaikeuksiin joutuneiden maiden työväen- ja kansanliikkeitä niiden taistelussa taloudellisten ja sosiaalisten etujensa karsimista vastaan.
Lenin totesi, että valtiomonopolistisen kapitalismin ja sosialismiksi sanotun vaiheen välillä ei ole väliaskelmia.
14.4.2010
Seppo Ruotsalainen
